Lätäköitä paperilla, työn lumo muuttui kun tussi kuivui
Marras on kuin hiiltä ja tussia märälle paperille, jossa
vesi tiivistyy pisaroiksi tyhjyyttä kohden haroittaviin oksiin
harakalla tai ilman, se on piirtäjän kuu hillityin värein. Miten kauan
pitää elää ennen kuin marraskuun kauneuden tajuaa?
Pyöräilen
sumussa ja aamupäivän pilvihämärässä kuin suuressa piirustuksessa
työhuoneelle, jossa rapsautan putkivalot päälle huomatakseni niiden
räikeyden rikkovan lumouksen, siksi sammutankin ne heti. Himmeässä
luonnonvalossa voi sentään tihrustaa puolivalmiita töitä kahvin
tippuessa ja korahdellessa keittimessä. En kaipaa putkivalohoitoa,
vaikka jossain vaiheessa ne kuitenkin on sytytettävä, kun alkaa töihin,
siis fyysisessä mielessä. Aiheen valitsen nyt ihan muusta kuin
marraskuusta, tai saahan se olla näyttämönä valosta pimeään kahden
ihmisen vuorovaikutteisessa toiminnassa.
Marraskuuta ei tarvitse piirtää, niistä vaan tulee sellaista riisuttua elämää.
|
Kaunista on. Sekä teksti että kuvat. "Matomies marras"...HUIPPU!!!!
VastaaPoista